Varastomyymälä

Nyt se kauan haaveissani ollut suunnitelma viimeinkin toteutuu: avaan Pääsiäisen jälkeen ns. varastomyymälän Suonenjoen keskustaan! Asiaa olen kypsytellyt pitkään ja nyt viime metreillä asia etenekin todella vauhdikkaasti,  kun sopiva myymälän paikka löytyi yllättäen.
Olen aivan intoa täynnä ja on tosi ihana päästä palvelemaan oman kaupungin ja lähikuntien asiakkaita. Tähän saakkahan olen toiminut pelkästään kotoa käsin ja nyt on siis tarkoitus siirtää koko liikkeeni toiminta pois kotoa. Tämä mahdollistaa tuotevalikoiman laajentamisen ja suuremman varaston pitämisen. Ja ette uskokaan, kuinka ihanaa on saada kotona vaatehuone sekä vierashuone niille tarkoitettuun käyttöön!!! Enää ei tule lojumaan missään nurkassa ylimääräisiä tavaroita tai laatikoita - ihanaa!

Puodissani ei ole kiinteitä aukioloaikoja, koska ainakin näin aluksi toimin varastomyymälä-periaatteella. Olen töissä kuitenkin päivittäin, sillä tavaroiden pakkaamista ja kuormien purkamista riittää jokaiselle arkipäivälle. Eli tervetuloa käymään, aina kun olen paikalla. Ja jos haluat vierailla muuna aikana, niin voidaan sopia Sinulle sopiva ajankohta. Mutta kaikesta tästä kerron lisää myöhemmin, kun saan tavarat siirrettyä myymälään ja paikat kuntoon.

Terveisin Elina

Arkkikaupan korttihaaste #3

Arkkikaupan tämän kuukauden korttihaasteen aiheena on tällainen luonnos:


Luonnoksen pohjalta on mukavaa ja haasteellistakin tehdä korttia ja tällaisen tipukortin sain tälläkertaa aikaiseksi.
Korttipohja on A6 kokoinen.

Happy Easter - terveisin jo hieman etukäteen
Elina

Arpaonnea!

Jeee... kerrankin onnetar oli puolellani ja voitin Arkkikaupan arvonnassa korttihaasteessa #2 tällaisen pläjäyksen korttitarvikkeita!!!


Kaikkea kivaa näyttää olevan tulossa; kollaasiarkkeja, siirtokuvia, nappeja, sabluuna ym. ihanaa. Nyt ei muuta kun odottelen postia Annelta. Ja onhan sitä osallistuttava uuteen, tämän viikon mielenkiintoiseen haasteeseenkin.


Iloisin ja keväisin terveisin Elina

Pitsikirja

Vau!!! Joko olette bonganneet uuden ja niin ihanan pitsikirjan???

Kirja on todellakin must kaikille meille pitsiin ja nostalgiaan hurahtaneille.
Kirja on uusi, tänä vuonna ilmestynyt (v.2010). Kirjan on kirjoittanut ja ideoinut Rinna Saramäki, valokuvat ovat Riina Honkimäen ja piirokset ja graafinen suunnittelu on Emmi Jormalaisen käsialaa.

Kirja on monipuolinen teos, joka raottaa oven pitsin historiaan, kertoo eri pitsilajeista (nyplätystä, ommellusta, tyllipitsistä, virkatusta jne.) Kirja kertoo myös pitsin ostamisesta ja huollosta, käyttöideoista sekä kirjasta löytyy yli 50 ihanaa ohjetta pitsiunelmien tekoon.



Itse ihastuin unelman kevyeen vintage-pitsimekkoon, hauskoihin ja romanttisiin mamelukkipöksyihin, pitsiolkainessuun ja kauniisiin pitsilaukkuihin, puhumattakaan upeasta tyllihameesta! Kaikkiin kirjan  malleihin löytyvät ohjeet ja tarvittavat kaavat - enää ei tarvitsisi kuin osata ommella...
No, jos en muuta saa aikaiseksi, niin voin ainakin ihalla ja haaveilla näistä pitsiunelmista ja ihastella kirjan tosi kauniita kuvia!

Lopuksi suora lainaus kirjan sivuilta: "PITSI ON TEKSTIILI, JOKA EI LÄMMITÄ EIKÄ SUOJAA. SEN AINOA TEHTÄVÄ ON ILMAISTA KAUNEUTTA."

Nostalgisin tunnelmin Elina


ps. Blogissani esiintyvät kuvat ovat lainauksia kirjasta.

Uusia koristetekstejä

Hei!
Muutama uusi koristeteksti saapui tänään. Tarratekstejähän voit liimailla melkinpä mihin vaan: seinälle, peiliin, oviin, huonekaluihin jne. Uusi, suloistakin suloisempi teksti lastenhuoneeseen on tämä:

Teksti on myös varmasti mitä ihanin lahjaidea vauvan saaneelle perheelle.

Toinen uusi tyylikäs teksti on:

Lisää koristetekstejä löydät kaupan puolelta.
Huom! Tekstien mukana tulevat tarkat ja selkeät kiinnitysohjeet.


Ihanaa keväistä loppuviikkoa!

Terveisin Elina



Madam Stoltz uutuuksia

Aurinkoinen tervehdys!

Ihanaa, ihanaa - valoa tulvii nyt ovista ja ikkunoista ja ihmeellisesti valo antaa uutta voimaa ja uusia ideoita tulvii ajatuksiin. Pitkä ja pimeä kausi on nyt taakse jäänyttä ja nyt on jälleen aika nauttia auringosta ja valosta ja pian myös lämmöstä.
Kevät saa myös katselemaan hieman uusin silmin kotia ja mieli tekisi laittaa huushollia uuteen uskoon. Kunhan säät lämpenevät, pääsee (pääsee?) ikkunanpesuun, verhojen vaihtoon, tekstiilit saavat keväiset kuosit jne.

Eilen saapui ihana sisustuslehti Toivekoti ja puutarha (olettehan tutustuneet?), joka oli täynnä keväisiä aiheita, ihania koteja jne. Tuli niin hyvä mieli lehteä lukiessa ja suunnitellessa omaa pihaa ja puutarhaa; mitkä olisivat tämän kesän kukkien värit, kasvattaisiko vähän tomaatteja ja kurkkuakin voisi kokeilla. Ja herneitä ja porkkanoita. Kesäkukkiakin voisi esikasvattaa ja puutarhalta hakea pelargonian pistokkaita kasvamaan. Valkoisia, tänä kesänä niiden pitää olla valkoisia, mutta savutupaan ehdottomasti punaisia.

Mutta sitten päivänpolitiikkaan...eli ahtaajien lakko jatkuu edelleen ja sehän tarkoittaa sitä, että tavarat seisovat satamissa. Maahantuojat ovatkin jo ilmoitelleet, että aiemmin ilmoitetut toimitusajat eivät toteudu. Vaikka lakko nyt loppuisikin, niin satamat ovat pullollaan kontteja ja niiden purkaminen voi viedä viikkoja!
Eli, ei auta muuta kuin odotella.

Tänään saapui kaikesta huolimatta odotettu tilaamani Blossomin tavaraerä. Saapuneet tuotteet ovat lähinnä ihania Madam Stoltzin sinkkituotteita. Nämä sopivatkin mainiosti keväiseen kotiin ja kesää kohti mentäessä myös puutarhaan ja kesämökille.






















Minulla olisi Teille pieni toive, blogillani vierailevat: olisin oikein iloinen kommenteistanne! Kommenttilaatikko löytyy, kun klikkaat tekstin lopussa olevaa kellonaikaa - jostain syystä kommenttiosuus ei suostu näkymään muutoin, vaikka kaikki asetukset pitäisivät olla oikein!? Jos osaat neuvoa tässä "ongelmassa", olisin oikein kiitollinen!

Nauttikaahan auringosta ja kesän odotuksesta!
Seuraava kirjoitukseni kertookin todennäköisesti kirjasta, eikä mistä tahansa kirjasta, vaan niin ihanasta, upouudesta PITSIKIRJASTA, minkä bongasin kirjakaupasta jo ennenkuin sitä oli edes keretty hinnoitella ja hyllyttää!

Aurinkoisin terveisin Elina



Nämä söpöläiset ovat Mailegin Bruno Teddyjä.




Uutta kivaa keittiöön ja vähän muuallekkin





Heipparallaa!

Resteam Oy:ltä on saapunut uutuuksia. Tässä muutama kuva kivoista keittiöön sopivista metallituotteista. Valikoimassa on  mm.astiateline, joka sopii niin kotiin kuin mökeille tai vaikka kesäkeittiöön, grillikatokseen jne.
Metallihyllykkö on monikäyttöinen ja moneen paikkaan sopiva pikkuhyllykkö. Lisää säilytystilaa se antaa  keittiön työtasolle tai voit laittaa hyllykön kylppäriin, makuuhuoneeseen tai parvekkeelle. Hyllykköä voi pitää niin pöydällä kuin kiinnittää se seinälle. Kiva idea on myös laittaa se keittiön ikkunalle ja asettaa siihen kasvamaan yrttejä ja kukantaimia.
Muita saapuneita metallituotteita ovat aterinkori (ruskea ja valkoinen), talouspaperiteline ja suodatinpussikori.


Aivan ihania sisustuksellisia koriste-esineitä ovat rukousnauhat. Nauhoja on kolme erilaista. Rukousnauhat ovat pakattu kauniisiin rasioihin ja ovat näin myös kivoja pikkulahjoja ystävälle annetavaksi.




   
Lisää kaikenmoista uutta ja ihanaa odottelen saapuvaksi vielä maalis-huhtikuussa. Seurailkaapa sivujani!

Kevättä ja auringonpaistetta odotellen

Elina                 

Arkkikaupan haaste 2.

Arkkikaupan haaste oli tällä kertaa tag eli pakettikortti. Tageja en ole aiemmin tehnytkään, mutta pienen tuumailun jälkeen aikaansaannokseni on tässä. Uutta kokeilua oli myös Annen kaupasta (Arkkikauppa) ostettu kultausfolio, mikä osottautuikin tosi kivaksi! Tagiin on tietenkin päässyt yksi lemppareistani eli  ihana Audrey! Elokuvan Loma Roomassa olen katsonut ties kuinka monta kertaa. Elokuvassahan näyttelee myös -  ihan komee...-,  Gregory Peck.
Pääsiäiskortteja olen myös aloitellut tekemään pikkuhiljaa. Laittelen niitä sitten hieman myöhemmin myös sivuilleni.

Muutamia uusia seinälle tai esim. huonekaluihin kiinnitettäviä seinätekstejä on tullut puotiini. Suosittua lausetta Koti on siellä mihin olet sydämesi ripustanut saapui myös lisää. Muita uusia tekstejä ovat: Every day matters, Home-our corner of the world, A taste of Italy ja La dolce vita.
Seinätekstithän ovat tosi kiva keino saada persoonallista ilmettä kotiin. Tekstit ovat helppo kiinnittää ja tilauksen mukana tulevat myös selkeät ja tarkat ohjeet. Tarratekstejä voit kiinnittää seinään, lattiaan, kaakeleihin, lasipinnalle, huonekaluihin jne. Kannattaa kokeilla! Myös toiveita teksteistä voit laittaa minulle tai jos Sinulla on mielessä jokin oma "lentävä lauseesi" tms., ilmoita, niin tilaan haluamasi tekstin.

Uusia tuotteita on tulossa tulevalla viikolla, mutta kerron niistä tuotteiden saavuttua.

Oikein mukavaa alkavaa viikkoa ja kevään odotusta!
Terveisin Elina