Madam Stoltz uutuuksia

Aurinkoinen tervehdys!

Ihanaa, ihanaa - valoa tulvii nyt ovista ja ikkunoista ja ihmeellisesti valo antaa uutta voimaa ja uusia ideoita tulvii ajatuksiin. Pitkä ja pimeä kausi on nyt taakse jäänyttä ja nyt on jälleen aika nauttia auringosta ja valosta ja pian myös lämmöstä.
Kevät saa myös katselemaan hieman uusin silmin kotia ja mieli tekisi laittaa huushollia uuteen uskoon. Kunhan säät lämpenevät, pääsee (pääsee?) ikkunanpesuun, verhojen vaihtoon, tekstiilit saavat keväiset kuosit jne.

Eilen saapui ihana sisustuslehti Toivekoti ja puutarha (olettehan tutustuneet?), joka oli täynnä keväisiä aiheita, ihania koteja jne. Tuli niin hyvä mieli lehteä lukiessa ja suunnitellessa omaa pihaa ja puutarhaa; mitkä olisivat tämän kesän kukkien värit, kasvattaisiko vähän tomaatteja ja kurkkuakin voisi kokeilla. Ja herneitä ja porkkanoita. Kesäkukkiakin voisi esikasvattaa ja puutarhalta hakea pelargonian pistokkaita kasvamaan. Valkoisia, tänä kesänä niiden pitää olla valkoisia, mutta savutupaan ehdottomasti punaisia.

Mutta sitten päivänpolitiikkaan...eli ahtaajien lakko jatkuu edelleen ja sehän tarkoittaa sitä, että tavarat seisovat satamissa. Maahantuojat ovatkin jo ilmoitelleet, että aiemmin ilmoitetut toimitusajat eivät toteudu. Vaikka lakko nyt loppuisikin, niin satamat ovat pullollaan kontteja ja niiden purkaminen voi viedä viikkoja!
Eli, ei auta muuta kuin odotella.

Tänään saapui kaikesta huolimatta odotettu tilaamani Blossomin tavaraerä. Saapuneet tuotteet ovat lähinnä ihania Madam Stoltzin sinkkituotteita. Nämä sopivatkin mainiosti keväiseen kotiin ja kesää kohti mentäessä myös puutarhaan ja kesämökille.






















Minulla olisi Teille pieni toive, blogillani vierailevat: olisin oikein iloinen kommenteistanne! Kommenttilaatikko löytyy, kun klikkaat tekstin lopussa olevaa kellonaikaa - jostain syystä kommenttiosuus ei suostu näkymään muutoin, vaikka kaikki asetukset pitäisivät olla oikein!? Jos osaat neuvoa tässä "ongelmassa", olisin oikein kiitollinen!

Nauttikaahan auringosta ja kesän odotuksesta!
Seuraava kirjoitukseni kertookin todennäköisesti kirjasta, eikä mistä tahansa kirjasta, vaan niin ihanasta, upouudesta PITSIKIRJASTA, minkä bongasin kirjakaupasta jo ennenkuin sitä oli edes keretty hinnoitella ja hyllyttää!

Aurinkoisin terveisin Elina



Nämä söpöläiset ovat Mailegin Bruno Teddyjä.




1 kommentti:

  1. Sinulla on hienot nettsivut, sekä blogia on aina yhtä mielenkiintoista lukea!

    VastaaPoista

Hyvä sivuillani vieraileva; olisi kiva, jos jättäisit kommentin vierailustasi!